Hah! Parempi kirjoittaa tänään kun eilen.. Voihan treenit sentään. Torstaisin meillä on siis vakkarivuoro sisähallissa (syys-toukokuu) ja siellä käy aika pitkälti sama treeniporukka. Ollaan edistytty Justuksen kanssa todella paljon jos esim vertaa viime syksyyn mutta silti noi hallit on ihan syvältä..Hajuja on ihan kamalasti tuollaisen nuoren "muka" viriilin miehen kuonoon. Nyt lisäksi ongelmaa teetti viereisellä kentällä taukoamatta haukkuvat agikoirat ni yritäppä nyt siinä olla paikkamakuussa selkä heihin päin ja hyväntuoksuinen nainen vierellä.. Ei siis onnistunut ja Justus nousi paikkamakuusta, kävin laittamassa uudelleen ja lyhensin samalla omaa matkaa mutta näin jo että J paineistu ja homma ei tule onnistumaan. Pari kertaa jouduin tekemään homman uudelleen ja lopulta sain palkattua onnistuneesta suorituksesta. Saivatpahan VOI ja EVL koirat hyvää treeniä siinä meidän vierellä kun touhuiltiin omia. =D

Everin toko treeneistä en edes viitsi puhua.

Sellaiset oli siis fiilikset vielä tänään, jo hieman toipuneena mutta pettyneenä. Kohti ensi viikkoa siis.